torstai 26. lokakuuta 2017

Valoa tunnelin päässä

Hui, kuinkas tässä on taas päässyt näin käymään, että bloggailu on unohtunut kokonaan. Siispä tiedossa on hieman tilannepäivitystä meidän viime aikojen tapahtumista.

Lauantaina kävimme Milan kanssa Varkaudessa VARPSin aksakisoissa. Siellä oli kaksi rataa normirata ja hypäri, josta normi oli ensin. Tuomarina toimi Salme Mujunen, jonka radalla olimme aiemminkin vuosi sitten kesällä saman seuran kisoissa. Tuomarin takia oikeastaan tänne rohkeninkin, sillä hänellä tuntuu olevan Milalle sopivia ratoja, joissa ei kauheasti kikkailuja tarvita. Vaikka mahtuihan näihinkin ratoihin muutama hieman kyseenalaisempi ohjauskohta.

Minikoiria oli ihan mukavasti paikalla ja samoin oli myös kiva nähdä useampi käppänä samoissa karkeloissa. Rataantutustumaan pääsimme vasta kolmen jälkeen, sillä ykköset olivat vasta iltapäivällä viimeisinä.

Starttasimme ihan loppupäässä, joten ehdin katsoa muutaman radan ennen kun lähdin hakeman Milaa autosta. Snautseri hyppäsi oikein innokkaana matkaan ja uusi halli oli jännä paikka. Intoa oli ennen rataa kuin pienessä kylässä, kun partaeläin tajusi pääsevänsä aksaamaan.
Meno näytti todella hyvältä kepeille asti, joissa Mila äkkäsi jonkun hajun ja meni väleissä sekaisin. Siitä nappasimme vitosen. Keinulla tapahtui jumitus, joista olin jo luullut pääsevämme eroon. Siinä se snautseri vain törötti, ilman aikomustakaan tulla alas... Kontaktin kuitenkin otti, joten esteeltä selvisimme virheittä, tosin aikaahan se vei. Loppuradan teimme puhtaasti. Erityisen tyytyväinen voin olla puomin kontaktiin, jota se nyt viime aikoina on alkanut pomppimaan, jos en tee omaa rytmitystä kunnolla. Lopputuloksissa selvisimme maaliin neljänsinä.
Seuraavaksi oli hypäri, johon lähdimme Milan kanssa ihan ilman mitään paineita vain pitämään hauskaa, sillä mitään haettavaa sieltä ei ollut. Tämä myöskin kannatti ja uskaltaisin ehkä jopa sanoa tätä parhaimmaksi kisaradaksemme ikinä! Mila toimi juuri niin kuin pitikin, kepit oli hieman hitaahkot, mutta puhtaat kuitenkin. Maaliin selvisimme nollalla ja ihanneaikaa nopeampana. Fiilikset olivat ihan katossa, oli ihana saada vähän uskoa meidän tekemiseen, kun jo pidemmän aikaa itseluottamus on ollut jossain todella syvällä piilossa.
Jälleen kerran sijoitus oli neljäs ja palkinnot jäivät vain 0,04 sekunnin päähän. Ei kuitenkaan harmita pätkääkään tuollaisen radan jälkeen, taas tämä muistutti, että ei tule toivoa menettää ja nyt vaan paljon treeniä, uusia kisapaikkoja ja kokemusta alle! Keinu lähtee tehotreeniin, viime ohjatuissa sainkin varmasti ihan toimivan vinkin sen opetukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.